HOST-PERHE

Kirjoitettu 15.11.2016 

"Miun host-perhe on parempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Meistä on tullut tosi läheisiä, miuta pidetään tyttärenä ja siskona ja kuulun olevani osa perhettä." Jotakuinkin näin mie vastasin Rotaryn kuukausiraporttiin. Kun pyydetään lyhyesti kertomaan siitä, millainen perhe miulla on ja millainen suhde miulla on perheenjäsenten kanssa, mietin usein, että miten olisi mahdollista tiivistää miun fiilikset muutamaan lauseeseen.

Miun host-perheeseen kuuluu siis isä, äiti, sisko ja veli, joka lähti vaihto-oppilaaksi USA:han. Kuten jo edellä mainitsin, miusta oikeesti tuntuu siltä, että kuulun tänne. Miun vanhemmat esittelevät miut uusille ihmisille omana tyttärenään ja uskokaa tai älkää - se on oikeasti mennyt läpi moniakin kertoja!

Rakastan niitä hetkiä, kun tuun väsyneenä koulusta kotiin ja host-äiti ensimmäisenä ottaa miut halein ja pusuin vastaan. Rakastan niitä aamuisia koulumatkoja host-siskon kanssa. Rakastan niitä ei niin viisaita inside-juttuja host-isän kanssa. Rakastan niitä hetkiä, kun istutaan yhdessä syömässä iltaruokaa tuntien ajan samalla jutellen, välillä nauraen kyyneleet silmissä niin, ettei henkeä enää meinata saada. Rakastan niitä rentoja leffailtoja viikonloppuisin. Rakastan niitä yhteisiä ruoanlaittohetkiä hyvän musiikin kera. Rakastan niitä pieniä hetkiä, joita tämän perheen kanssa koen päivittäin.

Voin vain sanoa, että oon ollut ihan äärettömän onnekas miun host-perheen kanssa.

 

Kirjoitettu 5.12.2016

30.11 tapahtui perheenvaihto, ja voi sitä itkun määrää.. En voi sanoin kuvailla miltä miusta tuntui. Vaikkakaan asiat eivät enää koskaan tule palaamaan entiselleen, tiedän, että miun perhe tulee aina olemaan läsnä - miun tukena ja turvana. Gracias por todo, los amo mucho. 

ESPANJAN OPPIMINEN

Vaihtovuoden alussa en pystynyt kommunikoimaan espanjaksi lähestulkoon ollenkaan huolimatta siitä, että olin käynyt muutamia alkeiskursseja jo lukiossa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ensimmäiset kuukaudet täällä olivat miulle aika haastavia, sillä esimerkiksi kavereiden kanssa puhuminen tuntui välillä ylitsepääsemättömän vaikealta. Tästä johtuen Suomessa niin puhelias Venla muuttuikin lähestulkoon mykäksi. Se tuntui tosi, tosi pahalta. 

Miun luokalla on myös toinen vaihtari Yhdysvalloista. Hän oppii espanjaa tosi nopeaan tahtiin ja myös tiedostaa sen. Miusta tuntui, etten itse osannut yhtään mitään häneen verrattuna ja niinpä miusta tuli myös ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Jos joskus joku yritti miulle puhua, tämä toinen vaihtari oli sitä heti kääntämässä miulle englanniksi, koska "ethän sä ymmärrä!" Lopulta miusta tuntui siltä, että olin jäänyt ihan täysin tämän toisen vaihtarin varjoon. Ja niinhän se olikin. 

Reilu nelisen viikkoa sitten koulumatkallani ajattelin sitä, kuinka paljon miuta ahdistikaan se, etten vieläkään osannut sanoa lähestulkoon mitään. Päätin, että kyseisen koulupäivän aikana tarkkailisin tietoisesti puhumiseni määrää. Tutkimustulokseni olivat järkyttäviä. Käsitin, etten enää uskaltanut edes yrittää. En uskaltanut puhua ja näinpä istuin koulussa lähestulkoon yhdeksän tuntia sanomatta juurikaan mitään. Pelkäsin epäonnistuvani. 

Saavuttuani illalla kotiin istuuduin miun sängylle ja jäin miettimään ratkaisua asiaan. Päädyin tulokseen, että miun olisi yksinkertaisesti uskallettava ja yritettävä enemmän. En halunnut painostaa itseäni, joten päätin, että muutos saisi tapahtua ihan rauhassa omalla painollaan. 

Seuraavana päivänä menin kouluun ja puhuin. Pikkuhiljaa toinen vaihtari lopetti miulle kääntämisen, mie muutuin päivä päivältä avoimemmaksi ja lopulta huomasin, kuinka kymmenet uudet ihmiset halusivat jutella ja viettää aikaa miun kanssa. Siinä vaiheessa ymmärsin, miten pitkälle olinkaan päässyt.

Tällä hetkellä pystyn jo ymmärtämään kohtalaisen hyvin sen, mitä miulle sanotaan, mutta oma puheen tuottaminen tuottaa edelleen ongelmia. Huomaan kuitenkin jatkuvasti ymmärtäväni enemmän ja pystyväni muodostamaan monimutkaisempia lauseita. Miulla on vielä todella paljon tehtävää ja opittavaa, mutta onhan miulla aikaakin.

Mie oon jo omaksunut aika paljon Chilen puhetyyliä ja voin sanoa, että rakastan sitä. On ihanaa, että paikallisetkin ihmiset huomauttelevat miulle siitä miten puhun, koska sillon ainakin tiedän, että oon tehnyt jotain oikein. Sillon tiedän, että mie oon oppinut.

Hitaasti mutta varmasti. 

SALTO DEL LAJA

Koska lähestulkoon jokainen postaus tähän mennessä on koostunut suurimmaksi osaksi tekstistä, vaihdetaan nyt vähän tyyliä. Tässä siis pieni kuvakooste ensimmäisestä viikonlopustani Chilessä.

Bussimatka Concepciónin lentokentältä Salto del Lajaan kesti reilun tunnin verran. Paikan päälle päästyämme jaoimme huoneet, tutustuimme hieman enemmän toisiimme ja kävimme ravintolassa illallisella. Ensimmäisenä iltana olimme todella väsyneitä, joten perjantai-illalta ei sen kummemmin kuvia tullut otettua.

Lauantaina ohjelmassa oli muun muassa sääntöjä, muihin vaihtareihin tutustumista sekä vesiputouksilla käymistä.

Huone kivalla näköalalla. Voin sanoa, että oli ihana nukahtaa vesiputouksen kohinaan. Toisena yönä oli vähän extremeä, kun paikallistin huoneesta lepakon. Miun kanssa huoneen jakanut vaihtari lähti tästä kuullessaan peloissaan toiseen huoneeseen nukkumaan, mutta mie kuitenkin päätin jäädä.

Muut vaihtarit harjoittelivat myös Chilen kansallistanssia Cuecaa, mutta mie jouduin jättämään tämän välistä mahakivun ja pahan olon takia.

 

Sunnuntaiaamuna aamupalan jälkeen vaihtelimme vielä pinssejä ja käyntikortteja muiden vaihtareiden kanssa. Sen jälkeen sain Rotareilta miun ensimmäiset Chilen pesot. Pakkasin nopsaan miun tavarat ja valmistauduin isäntäperheen tapaamiseen. Tässä vaiheessa jännitti jo ihan suunnattomasti.

D4355 vaihtarit

Mie, lippu ja tuntematon taustamies.


Lopulta miun host-perhe tuli hakemaan miuta klo 12.00 aikoihin ja voin sanoa, ettei siinä pitkän odotuksen jälkeen kyyneliltä vältytty.

 Seuraavassa postauksessa sitten vähän enemmän niitä paljon kyseltyjä kuulumisia!